Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ompelu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kultainen pitsihame


Minulla on todella vaikeaa löytää juhlavaatteita kaupoista inhimilliseen hintaan. Niinpä erään epäonnistuneen kauppareissun jälkeen otin suunnakseni eurokankaan ja hain mieleiseni kankaat. Ohjeena toimi tällä kertaa lokakuun 2013 Suuri käsityö, josta löytyi juuri sopiva polvipituinen hame juhlatilaisuuksiin. Pitsiähän löytyi vähän joka väriin, mutta halusin kokeilla tällä kertaa niin muodissa olevaa kultaisen ja mustan yhdistelmää.

Pitsi ja satiinikangas Eurokankaasta
 En ole vielä kovin kokenut ompelija, mutta äitini avustuksella saimme tämän yöllä ennen seuraavan päivän hääjuhlia valmiiksi. Miten nämä projektit aina tapaavat jäädä viimeisiin minuutteihin? Sulhanen tuumaili ihan samaa. ;)

Ja ympärysmittani pidän muuten salassa! :D
Hyvin istui, hyvin onnistui, jos kohta ei ilman hammastenkiristelyä. Ja hyvin kesti yhdet ihanat juhlat.

Pitsistä hyödynsin reunakoristeen.
 Ja kummasti tuo rehti kulta miellyttää omaa silmääni. Alun perin olen enemmän hopean ja muiden kylmien sävyjen ystävä, mutta nyt näemmä muoti alkaa ottaa minusta otteensa. Tämä kultainen oli ihanan... ihanan...
Mehevä!

Pitsistä leikatut kukat käsin kirjottu vyötärönauhaan
Ja hyvin kukatkin tuli ommeltua käsin vyötärönauhaan, kun jäi vielä hieman aikaa televisiota katsellessa. :) Onneksi häät eivät alkaneet hirveän aikaisin... :D

Mutta tämä hame odottaa jälleen seuraavia juhlia. Halloween, pikkujouluhipat, joulu, ja kaikki muut hyvät tekosyyt juhlia...

Siihen asti ciao! :)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Keväthame


Kaavat Suuri Käsityö 2/2013
 Ompelin itselleni tämmöisen keväthameen. :)
Ei tämä mikään "hirveän värikäs" ole... :D

Kangas Eurokangas
 Joskus ihan pikkulapsena rakastin kaikkia hulvattomia värejä. Ja vihasin mustaa.
Teininä vihasin kaikkia hulvattomia värejä. Ja rakastin mustaa.
Sitten tuli aika, kun rakastuin pastelliväreihin.
Ja sitten kyllästyin ja rakastuin mustaan uudelleen.

Nyt olen tuossa pikkulapsivaiheessa uudelleen!

Paita KappAhlista
 Tämän hetken suosikkini: turkoosi, vaaleanpunainen ja sininen.

Lipaston vetimet Halpahallista

Tuunasin lisäksi lipaston ja pengastin pitsiliinavarastoja. Minähän en pitsiliinoja osaa vielä virkata, mutta onneksi sukulaiset osaavat.

Kynttilä Partylite
Ja nyt pitsiliinoja on tyttöilyhuoneessa kolme: yksi valkoinen, yksi violetinvalkoinen ja yksi vaaleanpunavalkoinen. Hurmaavia, eikö totta?

Ciao! ;)

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäivän suuri postaus on täällä!


No niin. Puhuin isänpäivän The postauksesta. Tässä se nyt on!

Juuri valmistuneen peiton kera...
Kyseessä on siis nojatuoli.
Teimme äidin kanssa yhteistyössä pienen nojatuolin. Alun perin tuoli oli sininen (Tuhkan? Petroolin?), jalat olivat punertavanruskeat. Kolmella kympillä taisi saada kaksi samanlaista tuolia, ja toisesta halusin perin juurin tyttömäisen.

Koistinen varmistaa istuvuuden.
 Myönnän ilomielin, että äidilläni oli tässä isompi rooli. Minä autoin irrottamaan vanhan kankaan alta pois ja hioin sekä maalasin jalat valkoisiksi. Äiti vuorostaan ompeli uuden päällisen.
Ei voi valittaa tuloksesta. Täydellinen.

"Hyvin toimii!"
 Väritkin olivat juuri oikeanlaiset. Alun perin pallottelin entistä vaaleanpunaisemman kankaan ja tämän hieman vihertävänpohjaisen kanssa, mutta tämä pikkuisen sävyistä poikkeava toimii paljon paremmin.
Ettei huoneesta tule aivan liian siirappinen.

Sohvatyynyjä on kaksi: yksi samankuosinen ja yksi vaaleanpunainen, valkopilkkuinen.
Valmiina ostettu. 
 Kaveriksi teemme vielä ihan pikkuisen rahin, tiedättekö semmoiset pyöreät, pikkuiset, joissa on pehmustettu, yleensä kaksikankainen kansi? Tämä sama kangas ei riitä todennäköisesti koko rahiin sellaisenaan, mutta onko sillä väliäkään. Mukava vain kun on vaihtelua kuoseissa.

Hankimme vielä jalkalampun tuolin viereen. Mukava tehdä käsitöitä!
 En voi kuin sanoa, että yksinkertaisesti rakastan tätä pientä huonetta. Ihanat värit, suloisia, tyttömäisiä esineitä ja pikkuisen blingiä. Vitivalkoiset, skandinaavisen pelkistetysti sisustetut makuuhuoneet ovat kauniita, mutta joskus kaipaan itse lisää väriä. Jos saisin päättää, varmaan kaikki huoneet olisivat tummanruskeita, violetteja ja vaaleanpunaisia.


Ciao! Palatkaamme uusin käsitöin asiaan!

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kesämekko

Kiitos Tuomas Heinonen!
Kaava Suuri Käsityö 7/12 ja sieltä maksimekko. :) Olkaimetkin tässä oli mutta päätin ottaakin ne pois. Mitä suotta olkaimia jos kuminauha pitää!
Kankaat Eurokankaasta. Piti tehdä mustavalkoraidallisesta alun perin mutta tuo violetti kuviokangas vain vei sydämen mennessään. Mukava pitää päällä, käy niin päivä- kuin iltamekoksi (tai pitäisi käydä). 


Yhden illan mekoksi tituleerasivat mutta kyllä tuohon meni kaksi iltaa ja yksi päivä. Että olkaa tarkkana jos aloitatte juuri ompelua. Menee aina yli tuplat kauemmin. :D


Palataan astialle sitten kun on uusi ompelukone. Vanha sanoi työsopimuksensa irti. :(

Ciao!



sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Jennan ompeluprojekti alkaa!


Minä omana itsenäni! ^3^
On ollut hieman taukoa siitä syystä, että a) olen aloittanut vaateompelun opettelun ja b) kankaat vaatii cashia ja c) vasta nyt lompakossani sitä on. 
Ja nyt pääsin polkaisemaan Eurokankaaseen, valitsin turkoosin trikookankaan ja valmistin Suuren Käsityön kaavojen mukaisesti (heitän lehden numeroa jossakin vaiheessa jos joku muukin sattuu tykkäämään väljästä, rinnan alta sidottavasta kesämekosta) kivan ja idioottivarman kesämekon.

Mikään ei ole idioottivarmaa: kaula-aukko meni väärin, se olisi pitänyt olla auki rusetin alapuolelle asti. Sen sijaan sävelsimme äitini (uskollinen opettajani kautta aikojen, kiitos Mother) kanssa napinlävet kaula-aukon alle.


Hain myös käsityöliikkeestä helmiä ja pieniä kukkakuvioita ja sovelsin niitä mekkoon. Kivaa ja persoonallista! Helmiä tosin sai vähän porata että nauha mahtui läpi...


Jos jotakin maailmassa voisin haluta, haluaisin kauniin, kukkakuvioisen mallinuken. Siihen asti on tyydyttävä tyttöilyhuoneen oveen ja henkariin. Mallilta mekko on siis hyvin väljä, rintojen alta solmittava ja minun tapauksessani helma ulottuu polven alapuolelle. Keltainen paita ei siis kuulu pakettiin, se on Seppälästä. Alelaarista muistaakseni.


Kun aikaa jäi niin sävelsin vielä kaveriksi rintaneulan. Siinä siis askarteluliikkeen kyseisiä kukkakuvoita ja puuhelmi.

Tällaista Jennan elämään, palataan astialle!
Btw, kävimme Ikaalisissa kahvila Minnissä (vai Mimmissä?). Kantsii käydä!