Ja mitä tapahtuikaan peiton ja Koistisen orastavalle suhteelle?
Teinkö turhaa työtä pala palalta, vai pääsikö peitto Koistisen maailmaan?
Titiditittidii: PÄÄSI!
Jos kohta ilman apuvoimia ei tämäkään onnistunut. Huomasithan hiiren?
 |
| Mau? |
Löysin ruokakaapista vinon pinon Koistisen joululahjaksi saamia leluhiiriä (kiitos kummitädin niitä riittää ;>), joten mukaan vain. Ja johan peitto alkoi kiinnostaa.
 |
| Mau! |
Kuten kuvasta näkyy.
 |
| Zuh! |
Täytyy myöntää, että peitosta tuli ihan hillittömän suloinen. Pehmoinen, iloinen ja sopi kuin nakutettu Koistisen matkakoppaan.
 |
| Kunnes jossakin välissä kiinnostus herpaantui... |
Vaikka kaiken maailman tutkijat uhoavat, että viimeksi näin kylmä maaliskuu on ollut 1800-luvun puolella, niin kyllä minulle tämä auringon määrä kelpaa.
 |
| ... Sillä Koistinen havahtui, että on aika kuninkaallisen pesutuokion! |
Tiet alkaa olla sen verran sulia että...
On aika aloittaa lenkkiprojekti!
Ihan kohta.
 |
| Siinä välissä jotakin ehti tapahtua. |
Sitä ennen taidan tapella painoni kanssa salaatin voimin ja virkata toisenkin peiton.
 |
| Hiiri on kadonnut! |
Ja sillä peitolla ei tule olemaan mitään tekemistä kissan kanssa!
 |
| Ehkä se meni ulos? |
Siihen asti, ciao!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti